Kreikkalainen salaatti 10:lle
Raaka-aineet
1 punasipuli
1/2 keltainen paprika
2 tomaattia
1/2 kurkku
200g feta juustoa
1/2 jäävuorisalaatti
1 pussi jääsalaattia
1 Purkki oliiveja
Tee näin:
Kuori sipuli ja suikaloi. Pese tomaatit, kurkku, ja paprika. Poista paprikan "sisus". Suikaloi tomaatit, kurkku ja paprika. Pese jäävuorisalaatti ja jääsalaatti. Poistahuonot osat. suikaloi/ pilko jäävorisalaatti ja laita tarjoiluastian pohjalle. "Revi" jääsalaatti ja lisää astiaan. Lisää loput raaka-aineet yksitellen. Lopuksi lisää oliivit.
maanantai 11. helmikuuta 2013
lauantai 9. helmikuuta 2013
Tämän päivän aamupala
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Marjoja ja kinuskikastiketta. =)
Kinuski kastikkeen ohje 4:lle
110g fariini sokeria
110g kermaa
Tee näin:
sekoita sokeri ja kerma keskenään kattilassa ja anna kiehahtaa. Kun seos on kiehahtanut sekoita miedolla lämmöllä kinuskia noin puolituntia. Kinuski on valmista kun tiputat tipan kinuskia kylmään veteen, ja se painuu pohjalle yhtenä "könttinä".
Laita kulhoon marjoja (ihan mitä vaan marjoja) ja kaada päälle kinuskia. Nauti NAM!! =D
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Runebergin tortut
Päätin tänään leipoo runebergin torttuja. Runebergin tortut on helppo ja nope tehdä =)
Raaka-aineet: Pinnalle:
100g margariinia Vadelmahilloa ja sokerivesikuorrutusta
1dl sokeria
1 kpl kananmunia
1dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta
n. 1tl kardemummaa tai enemmän (oman maun mukaan)
Tee näin!
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi ( valkoiseksi).
Lisää kananmuna.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan.
Kun ainekset on sekottunut hyvin, laita muffinsi vuokaan paperi vuokia ja lisää taikinaa noin 1 ruokalusikallinen jokaiseen vuokaan.
Paista torttuja uunissa (200 astetta) noin 10 minuuttia.
Anna torttujen jäähtyä.
Lisää hilloa tortun keskelle ja ympyröi hillo sokerivesiseoksella.
Nauti =D
Raaka-aineet: Pinnalle:
100g margariinia Vadelmahilloa ja sokerivesikuorrutusta
1dl sokeria
1 kpl kananmunia
1dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta
n. 1tl kardemummaa tai enemmän (oman maun mukaan)
Tee näin!
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi ( valkoiseksi).
Lisää kananmuna.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan.
Kun ainekset on sekottunut hyvin, laita muffinsi vuokaan paperi vuokia ja lisää taikinaa noin 1 ruokalusikallinen jokaiseen vuokaan.
Paista torttuja uunissa (200 astetta) noin 10 minuuttia.
Anna torttujen jäähtyä.
Lisää hilloa tortun keskelle ja ympyröi hillo sokerivesiseoksella.
Nauti =D
tiistai 29. tammikuuta 2013
maanantai 28. tammikuuta 2013
Daim Cupcakes
Leivoin ekaa kertaa kuppikakkuja kaverini syntymäpäivän kunniaksi. Mielestäni onnistuin erittäin hyvin :D
1 levy
|
marabou daim -suklaata
| |
150 g
|
margariinia
| |
1,5 dl
|
sokeria
| |
2 kpl
|
kananmunia
| |
3,5 dl
|
vehnäjauhoja
| |
1 tl
|
leivinjauhoja
| |
3 rkl
|
kaakaojauhoja
| |
2 dl
|
kermaa
| |
kuorrutus
| ||
1 prk
|
maustettu rahka vanilija (mikätahansa rahka käy)
| |
2 dl
|
kuohukermaa
| |
1 tl
|
vanilinisokeria
| |
nonparelleja tai sokerikuulia
| ||
sokerimassaa
Taikina:
1. Sekoita pehmeä margariini ja sokeri sähkövatkaimella, lisää kananmunat.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon vuorotellen kerman kanssa
3. Rouhi puolet Daim -suklaalevystä ja kaada ne taikinan joukkoon. (Tyylivapaa raastaa, itse käytin juustoraastinta :) )
4. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinivuokaan tai muffinipaperiin (itsekäytin paperia, joka vähän "levisi" taikinan myötä). Laita keskelle puolikas (tai kokonainen) Daim -suklaapala, jonka jälkeen laita vähän vielä taikinaa päälle, että suklaa peittyy.
5. Paista uunissa 225 asteessa ja n. 15 min.
Kuorrute:
1.Vaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka ja vaniliinisokeri.
2. Kuorruta haluamallasi tavalla muffinit ja koristele. Enjoy! :)
|
About me :D
Olen 17-vuotias nuori naisen alku. Asun pirkanmaalla ja opiskelen Hotelli-,ravintola- ja catering- alaa. Olen pienestä pitäen rakastanut ruoan laittoa ja edelleen teen ruokaa mielelläni. Olen hirmu britti fani. <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)